Raskauden loppuaika oli piiiitkä, supistuksia ei juurikaan ollu ja kun 10 päivää oli mennyt yli, synnytys käynnistettiin maanantaiaamuna 3.9. Helmi syntyi illalla klo 20.56, ja heti ku sain vauvan rinnalle, tiesin, että hänellä on Down, kai se oli jotain äidinvaistoa. Sanoin kätilöille siitä, mut he eivät nähneet piirteitä ja ehkä parempi niin silloin ekana yönä. Ismo kysyi, voikse johtua liiasta siivoomisesta (olin siivoillut edellisen vkl:n yrittäen saada supistuksia aikaan)! Koko yön tarkastelin vauvaa, enkä saanu kunnolla nukuttua, enkä oikeen iloittuakaan. Seuraavana aamuna meidät siirrettiin osaston puolelle ja onneks pääsin samaan huoneeseen kaverin kanssa, sai purkaa ahdistusta (kiitos Katriinalle), joka lisäänty, kun ykköstarkastuksessa lääkärikin oli sitä mieltä, että on Downin piirteitä, että otetaan kromosomit. Pelotti ja jännitti kertoa Ismolle. Ismo tuli Marian ja Helmerin sekä mimmun ja pappan kanssa vauvaa katsomaan ja yritin olla iloinen, vaikka itku meinas tulla koko ajan. Ahdisti ihan sairaasti. Sit vauva alko kellastua ja joutu valoihin, tiistai-iltana tuplavaloihin. Keskiviikkona alko tulla infektion merkkejä ja vauva siirty lastenosastolle, tuttuihin ja osaaviin käsiin. Mä lähdin samana iltana kotiin. Oli aika masentavaa. Vauvaa oli ikävä ja ei ollu. Soitin yöllä osastolle ja kysyin vauvan vointia ja samalla työkaverilta, onko vauvalla hänen mielestään Down. Hän oli hetken hiljaa ja vastasi sit, että onha hänel paljon niitä piirteitä. Seuraava jäi mun mieleen: "Luulen, et teillä tulee olemaan hänestä vielä paljon iloa." Niin totta, mut sillo se ei lohduttanu. Itkin puhelun jälkee, taas. Sanoin varovasti Ismolle, että kyl vauval varmaa on se Down. Ismo kiros, että tietenki, kaikenmaailmaan narkkarit saa terveitä lapsia ja meille tulee vammane. Sinä yönä mulla oli sellane hetki, että mä joko kaadun tai nousen. No, eipä siinä ollu paljon vaihtoehtoja, ja tässä sitä ollaan=). Ensimmäisenä viikkona päällimmäinen tunne oli valtava ahdistus. En varmaa olis järjissäni selvinny ilman mimmua <3.
4 päivän ikäisenä ultrattiin sydän, ductus auki ja eteisen väliseinämässä aukko (nämä edelleen, mutta menneet vähän kiinni, joten oletettavasti saadaan suljettua katetroimalla puolen vuoden iän jälkeen, nyt sydämen vajaatoimintaan nesteenpoistolääkitys).
Ismo tuli katsomaan vauvaa vasta perjantaina, ja sinä päivänä saatiin kromosomivastaus, joka jo tiedettiin. Lääkäri puhu meille downista ja näytti Helmillä olevia piirteitä, mm. nelisormipoimut ja sandaalivarpaat, vinohkot silmät. Kyl se isikin siinä sitte huomas, että tyttö on meidän vauva erityisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri siks, ja totes, että kyl me nyt varmaa tää pidetää...=)
Helmi vietti enemmän tai vähemmän ekan kuukauden sairaalassa, ensi oli sitä infektioo ja sitte alko se sydämen vajaatoiminta näkyä ja ennen ku lääkitys saatii kohdalleen. Nenämahaletku Helmillä on vieläki, ku ei maito oikee suun kautta mene, on koitettu vaikka mitä konstia. Kolmen kuukauden iässä alotettii soseet ja ne menee kivasti lusikasta. Alkuun mietin, että ainakaa sitä masunappia en hänelle halua, mut nyt kyl ajatukset muuttunu, typy on niin reipas tarttumaan letkusta, et muutaman kerran on melkee lähteny ja teippejä saa koko ajan olla vaihtamassa.
Helmin kuulo testattii Tyksin kuulokeskuksessa lokakuussa ja se oli melkeen normaali=). Ristiäisiä vietettiin marraskuussa yhdessä isosiskon kanssa ja Helmistä tuli Helmi Anna Matilda <3.
Tässä Hempukka muutaman tunnin ikäisenä
Ylpeet isosisko ja isoveli <3
Ristiäiset
Eka pottumuussi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti